Pitikin kysyä

Lauantaina oli melkein kesäsää. Katharina kysyi, että haluunko lähteä Bournemouthin. Tietenkin halusin. Miksi en olisi? Muuten olisin vaan istunut kotona ja luultavasti päivittänyt facebookin etusivua viiden minuutin välein. Tai lukenut maailman tylsintä kirjaa. Se on pakko kuitenkin lukea, koska äiti lähetti sen mulle synttärilahjaksi. Se on vaan just näitä typerän teennäisiä joissa on ärsyttävä päähenkilö ja lopun osaa arvata, vaikka ei kurkkaisi sitä viimeistä sivua. Mä aina kurkkaan sen ja niin tälläkin kertaa. Arvasin oikein. Mies kosii sitä päähenkilönaista lopussa.

Asia ei tietenkään liittynyt Bournemouthin. Katharinan 17-vuotias pikkuveli oli vierailemassa täällä Englannissa ja tietenkin tuli meidän mukana myös. Oli aika mielenkiintoinen päivä, kun tämä veli ei osannut englantia kovin hyvin ja mä en osaa saksaa. Oli vähän vaivaantunutta, kun Katharina meni käymään vessassa.

Mä tykkään myös Bournemouthista. Se on vähän vähemmän brittiläinen kaupunkin kun missä muualla olen käynyt. Puhuttiinkin, että siitä tulee vähän mieleen Espanja, kun oli palmuja ja kaikkee.

jättikuumailmapallo

Siellä kaduilla kun käveltiin niin näin työpaikkailmoituksen. Kriteerinä oli suomen kielen taito (mietin muuten vaikka kuinka kauan, että onko se yhdyssana mutta ei se kyllä taida olla. Millään tavalla. Korjatkaa toki...pilkunn...) Vähän houkutteli kävellä sisään. Olishan se siistiä jäädä vielä tänne ja asua Bournemouthissa. Mut en mä sit. Oon tylsä.

En ottanut juurikaan kuvia ja nekin vähät oli aika huonoja. Aurinko kun paistoi niin ei nähnyt, kuinka hyviä kuvia tuli.

Silloin muuten ihan oikeasti juoksin junalle. Korkokengissä. Se oli varmasti hauskan näköistä kun pitelin hattua kädessä ja juoksin tosi kauniisti korkeissa kengissäni. Junassa istuin varmaan ekan vartin ihan hikipäässä. Kaikenlisäksi kaikki muutkin olivat päättäneet tulla samaan junaan silloin niin sain seistä ainakin ekan pysäkin välin.